Violet Rose

Pahimpaan ompelunnälkään otin käsittelyyni Ottobre 5/2011 lehdestä Violet Rose -kaavan. Testikankaaksi valikoitui ikivanha kukkatrikoo, joka ei juurikaan omaa silmää ole miellyttänyt.
Leikatessa jätin takakappaleen poimutuksen kokonaan pois ja pääntien tein trikookaitaleella, enkä ohjeen mukaan kaksinkertaisia etu- ja takakaarrokkeita. Kaavan olin piirtänyt koossa 36 ja siitä tuli aika sopiva, vaikka normaalisti käytänkin kokoa 38. Näillä muokkauksilla sain puserosta mieleiseni ja liika tunikamaisuus karsiutui pois. Lopulta kangas oli ihan nappiosuma tähän malliin ja luulenkin että pusero pääsee oikeasti käyttöön eikä hautaudu kaapin perälle (kuten ensin ajattelin!).


Alemmassa kuvassa värit lähempänä oikeaa.




☼ ☼ ☼  Nyt täytyy lähteä ulos nauttimaan harvinaisesta hellepäivästä! Mukavaa Sunnuntaita! ☼ ☼ ☼

Kommentit